资讯
Tea-nimellä kulkevan sosiaalisen median palvelun tietoturva osoittautui hakkereiden käsittelyssä liki olemattomaksi.
Ars Technica puolestaan taustoittaa, että uuden mallinsa myötä OpenAI koettaa yksinkertaistaa tuotevalikoimaansa. Altman ...
Tesla - tai Musk - on nimittäin avannut Los Angelesiin avaruusalusta muistuttavan Tesla Diner-pikaruokaravintolan, joka ...
Boeing 777:n ohjaamo. Autopilottia ja automaattista tehonsäätöä ohjataan kuvan yläreunassa keskellä näkyvästä paneelista. Tässä tapauksessa nopeuden valintaikkunassa on arvo 200 solmua, ...
Ikkunaan asennettavat ilmalämpöpumput voivat tuoreen selvityksen mukaan olla Yhdysvalloissa edullisin vaihtoehto ...
Useat eurooppalaiset puolustusosakkeet ottavat pörssissä iskua EU:n ja USA:n kauppasovusta. Selviä poikkeuksia ovat kuitenkin ...
Joonas Sellman on samassa tilanteessa toista kertaa vuoden sisään. Puolustusvoimat on hankkinut kiinteistöjä Rovaniemen ...
Ruotsalaiset vastustavat Tornion suurta tuulivoimapuistoa. Sillä olisi selvityksen mukaan toteutuessaan suurempi negatiivinen ...
Vuonna 2006 sähköt katkesivat 15 miljoonalta eurooppalaiselta, kun Norwegian Pearl -alus lähti maailmalle Meyerin telakalta ...
Moni eurooppalainen teollisuuspomo haikailee avoimesti venäläiskaasun perään. Venäjän ympäristöpolitiikan professori ...
Skotlannin edustalla noin 40 metrin syvyydessä sijaitsee vuorovesivoimala, joka on pyörinyt yhtäjaksoisesti yli kuuden vuoden ...
Saako PEth-testistä kieltäytyä ilman seuraamuksia, ja loukkaako se yksityisyydensuojaa? Tietosuojavaltuutettu kertoo, voiko ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果