资讯
Sunnuntaina ilmoitettu kauppasopu ei jäänyt teräksen osalta lopulliseksi. EU ja Yhdysvallat käyvät keskusteluja ...
Paras tekoälyalgoritmi ennusti rangaistuspotkun tuloksen videonauhalta oikein 64 % todennäköisyydellä, mikä tekee taidon ...
Startup-yhtiö Tulum Energy kehittää metaanipyrolyysiin perustuvaa vedyn tuotantoteknologiaa. Valokaariuuni. Startup Tulum ...
Mercedes-Benz CLA Shooting Braken kulutuslukemat ovat pieniä ja lataaminen nopeaa. Takakontin uusi ilme. Mercedes-Benz CLA ...
Venäjää vaivaavan demografisen tilanteen on huomioinut myös maan presidentti Vladimir Putin. Hän esitteli jo vuonna 2018 ...
Kohuttu alkoholimarkkeritesti on uuden tutkimuksen mukaan ymmärretty väärin, eikä sitä voi käyttää luotettavasti alkoholin ...
Bentley julkaisi uuden suunnittelukonseptimallinsa EXP 15:n. Auto antaa osviittaa siitä, millaiseksi luksusmerkin ...
Ilmalämpöpumpun sisällä muhii tulevaisuudessa aiempaa herkemmin syttyvä aine, joka voi vuototilanteessa aiheuttaa räjähdysmäisen palon. Asiantuntija kertoo, miksi paniikkiin ei silti ole syytä. Mutta ...
Joukko uudistuksia ja asiakkaiden kuunteleminen ovat kantaneet yhtiön menestykseen omistajanvaihdoksen jälkeen.
Euroopan unionilla on valmiina keinot, jos Yhdysvaltojen ja presidentti Donald Trumpin kanssa ei synny sopimusta elokuun 1.
Mobilepay kertoo, kuinka käyttäjät voivat suojautua alustaa rikollisiin tarkoituksiin hyödyntäviltä huijareilta.
Steckles kertoo, että mistä tahansa labyrintistä selviää ulos, jos noudattaa yhtä yksinkertaista sääntöä, käänny aina ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果